Petteri Orpo
The Public Record
”Aika pitkään kun näitä töitä on tehnyt, niin näitä on nähty ennenkin ja niistä on noustu ja voitettu vaaleja – niin tehdään nytkin”, hän vakuutti.
”Me olemme pääministeripuolueena vastuussa. Ja talouden hyvä veto, joka nyt on, ei vielä näy sillä tavalla kodeissa, mutta se kääntyy sieltä”, Orpo sanoi eduskunnassa torstaina.
”Meillä on tällä hetkelläkin järjestelmä, joka automaattisesti nostaa eläkeikää elinikäodotteen perusteella”, Orpo sanoi.
”Se ei luultavasti käy tässä salissa varmaan yhdellekään eduskuntapuolueelle”, Orpo sanoi.
70 vuotta on täysin epärealistinen eikä se luultavasti käy tässä salissa yhdellekään eduskuntapuolueelle.
Orpo vakuutti jälleen olevansa luottavainen sen suhteen, että oikeuskansleri antaa hänelle puhtaat paperit.
Meidän on huolehdittava siitä, että saamme tämän meille aivan kriittisen tärkeän ilmapuolustusjärjestelmän.
Jos tällaisella toiminnalla kuvitellaan heikennettävän Suomen tukea Ukrainalle, vaikutus on todellisuudessa päinvastainen.
”Toistuvia murtoja kansanedustajien koteihin: pääministeri ei sulje pois yhteyttä ulkovaltoihin”
Maksussa oleviin eläkkeisiin kuuluu erittäin vahva omaisuuden suoja, ja siksi niistä on vaikea leikata.
This new agreement both supports Ukraine’s defence and is a concrete step towards preparing Finland’s defence industry and defence forces for a new, more technologically sophisticated era of warfare.
I find this peculiar in a country that has struggled with high unemployment for a long time.





