Niin kuin hän taisi itse sanoa, hänen ensimmäinen asiansa on miettiä, onko hän eduskuntavaaleissa ehdolla. Se on ensimmäinen kynnys, jonka uusmaalaiset saavat ratkaista.
Antti Lindtman
The Public Record
Leikkaussaksien esittelyyn keskittyneet perussuomalaiset ovat onnistuneet pelottelemaan kaikki suomalaiset. Huomenna on huonommin kuin tänään, tämä on se uusi poliittinen julistus.
Sellaisia aukkoja meidän veropohjassa, joita kiistatta vain osa pääsee hyödyntämään, on käytävä läpi ilman, että puututaan tavallisten palkansaajan tai pienyrittäjien kukkaroon,
On tärkeää, että Eurooppa rakentaa omaa puolustusteollisuuttaan niin, että emme ole riippuvaisia sellaisten maiden kyvykkyyksistä, jotka voivat olla ongelmallisia joko ulkopolitiikan tai ihmisoikeuksien näkökulmasta.
Ajattelen niin, että Palestiinan tunnustamisesta olisi hyvä sopia jo heti seuraavassa hallitusohjelmassa ja yhdessä tasavallan presidentin kanssa hakea sen jälkeen oikea ajankohta sille,
Myös valtakunnansovittelijan kädet hallitus on sitonut lailla, jonka tarkoitus on jättää naisvaltaiset alat ikuiseen palkkakuoppaan.
Euroopan turvallisuutta ei voi halvaannuttaa yhden maan sisäpoliittisten tarpeiden vuoksi”, Lindtman sanoi.
Perussuomalainen puolue on liian kauan jarruttanut Suomen linjaa ja profiilia Eurooppa-asioissa”, Lindtman sanoi.
Suhtaudumme myönteisesti erilaisten työaikamuotojen kokeiluihin. On varmasti tarpeen saada kokemuksia ja ajatuksia erilaisista työaikamalleista, myös työajan lyhentämisestä
Mutta emme niin, että unohdamme tulevaisuuspanostukset tai vaatimukset oikeudenmukaisuudesta.
Sdp ei tule hyväksymään työelämää, jossa ihmisen elämä muuttuu loputtomaksi pätkätyöksi ilman perustetta.
Sdp haluaa uudistaa valtakunnansovittelijalakia jälleen aidosti työmarkkinoiden vakautta tukevaksi ja antaa kaikille aloille tasapuoliset mahdollisuudet neuvotella työehdoistaan
Euroopan turvallisuutta ei voi halvaannuttaa yhden maan sisäpoliittisten tarpeiden vuoksi
Perussuomalainen puolue on liian kauan jarruttanut Suomen linjaa ja profiilia Eurooppa-asioissa
Niin kuin hän taisi itse sanoa, hänen ensimmäinen asiansa on miettiä, onko hän eduskuntavaaleissa ehdolla. Se on ensimmäinen kynnys, jonka uusmaalaiset saavat ratkaista.
Sellaisia aukkoja meidän veropohjassa, joita kiistatta vain osa pääsee hyödyntämään, on käytävä läpi ilman, että puututaan tavallisten palkansaajan tai pienyrittäjien kukkaroon.
On tärkeää, että Eurooppa rakentaa omaa puolustusteollisuuttaan niin, että emme ole riippuvaisia sellaisten maiden kyvykkyyksistä, jotka voivat olla ongelmallisia joko ulkopolitiikan tai ihmisoikeuksien näkökulmasta.
Ajattelen niin, että Palestiinan tunnustamisesta olisi hyvä sopia jo heti seuraavassa hallitusohjelmassa ja yhdessä tasavallan presidentin kanssa hakea sen jälkeen oikea ajankohta sille.
Me ei lähdetä leikkaamaan eläkkeitä. Mitä tulee sosiaaliturvapuoleen, siellä kaikista tärkeintä on saada ihmiset töihin.
Ei ole tietenkään mahdollista, että tulevalla vaalikaudella piikki on täysin auki. Kyllähän nämä täytyy sovittaa yhteen julkisen talouden todellisuuteen





