Political Quotes

Antti Kaikkonen

The Public Record

Jun 5, 2026

Suomalaiset ymmärtävät, että sopeuttaa täytyy. Mutta mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan, kuten Olaus Petri kirjoitti tuomarinohjeissa jo 1500-luvulla. Siksi politiikkaan pitää palauttaa kohtuullisuuden arvioiminen

hs.fi
Jun 5, 2026

Keskusta hoitaisi ensi vaalikauden julkisen talouden sopeutuksista yhden kolmasosan kiristämällä verotusta.

hs.fi
Jun 5, 2026

Suomen puolustusmenoja ei ole mahdollista tuplata kolmessa vuodessa

hs.fi
Jun 5, 2026

Onko esimerkiksi ollut kohtuullista, että lapsiperheiltä leikattiin muita työttömiä enemmän poistamalla lapsikorotus? Ei ole

hs.fi
Jun 4, 2026

Turvallisuuden kannalta keskeisissä kysymyksissä ainakin ulkoasiainvaliokunta ja puolustusvaliokunta informoidaan perusteellisesti, tarvittaessa yksityiskohtia myöten. Tässä ei nyt aivan kaikkea kerrottu”, Kaikkonen sanoo.

hs.fi
Jun 4, 2026

Kyllä itsekin hämmästelen ja paheksun, miksi näin on.

hs.fi
Jun 4, 2026

Kyllä itsekin hämmästelen ja paheksun, miksi näin on.

hs.fi
Jun 4, 2026

Turvallisuuden kannalta keskeisissä kysymyksissä ainakin ulkoasiainvaliokunta ja puolustusvaliokunta informoidaan perusteellisesti, tarvittaessa yksityiskohtia myöten. Tässä ei nyt aivan kaikkea kerrottu,

hs.fi

Politicians like Antti Kaikkonen